31.7.2016

lapsuudenystävä



Lapsuudenystävät ovat harvinaisia aarteita, joita kannattaa vaalia. Ei ole mitään parempaa, kuin viettää aikaa ihmisen kanssa, jonka tietää tuntevan sinut kokonaan.
Kaikenlaiset ystävät ovat upeita, mutta lapsuudenystävät tuovat mukanaan muutamia erityisen ihania lahjoja. Myöhemmin saaduista ystävistä voi  varmasti tulla aivan yhtä tärkeitä, mutta on ihmeen kaltaista, kun joku on todella elänyt tätä elämää kanssasi aivan alusta alkaen. Kaikki sinun on melkein kuin hänen, niin tutuksi ellei yhteisiksi käy elämän sisältö.


Lapsuuden ystävistä voi tulla kuin sisaruksia, kun koko lapsuus ja kaikki sen jälkeinen aika on tullut vietettyä yhdessä. Minulla ei ole omia siskoja, mutta lapsuudenystävistäni on tullut kuin sellaisia. he ovat niin läheisiä.








Ei ole asiaa, jota tarvitsisi salata, eikä oikeastaan ole asiaa, jonka pystyisi salata. Ystävä huomaa, jos jotakin asiaa hautoo mielessään. Oli se sitten hyvä tai huono asia. Ja kaikki uutiset tuntuvat tärkeiltä. Kuulumiset voivat olla mitä tahansa lähtien siitä, mitä eilen söi lounaaksi aina suuriin uutisiin kuten  elämämuutokseen johtaneisiin tapahtumiin.
Kaiken, minkä toinen kertoo ottaa sydämellä ja toistaa haluaa ymmärtää ellei jo ymmärrä. Ymmärtämistä helpottaa yhdessä vietetty aika ja toisen läpikotainen tunteminen. Asioita on helppo kertoa, kun toiselle ei tarvitse koko aikaa selitellä rektioita tai taustatarinoita. Ei tarvitse alkaa availemaan monimutkaisia vuosientakaisia tapahtumia selittääkseen nykyhetkessä tapahtuvia, sillä toinen tietää jo. Hän tuntee menneisyytesi, hän on ollut siellä. Siksi se eilinen lounassalaattikin tuntuu uutiselta, sillä se on jotakin uutta.






Lapsuudenystävä tietää ellei jopa tunne kaikki lähipiirisi ihmiset. On mukavaa, kun usein saa myös tuplasti lisää kavereita, kun voi tutustua lapsuudenystävien ystäviin, jotka yleensä ovat huipputyyppejä. Eihän lapsuudenystäväsi ihmistuntemus petä. Kaikki ovat erilaisia, mutta lapsuudenystävä poimii joukosta usein sellaisia tyyppejä, joiden kanssa on jotakin yhteistä ja joiden kanssa tulee juttuun. Tai jos ei tule, lapsuudenystävä ymmärtää pitää teidän erillään.





Lapsuudenystävän kanssa yhteisiä muistoja on niin paljon, että jos tilanteen antaa luisua menneiden muisteluun ei aikaa jää enää mihinkään muuhun. Ja uusia muistoja syntyy jatkuvasi lisää. Se on yksi ihanimmista tunteista, jonka tiedän, että voi olla täysin varma jostakin ihmisestä. Varma siitä, että hän ei katoa, ei tuomitse tai hylkää. Vaikka aikaa kuluisi kuinka, on ystävyys aina yhtä tuore ja entistä vahvempi. Jos johonkuhun luottaisin, niin lapsuudenystävääni. Hän on läsnä kun tarvitsee ja toiselle saa tuntea olevansa aina avuksi, kun siihen vain on mahdollisuus.









Onnea on elämässä moninkertaisesti, sillä toisen onni tuntuu aivan omalta. Toivon, että jokainen saisi kokea sen, kun kertoo toiselle jotakin iloista ja voi huomata toisen tulevan aivan yhtä onnelliseksi kuin itse on. Toisen onnea on myös ihana elää. Tulee niin kevyt olo, kun näkee toisen hyvän tuulisena ja iloisena. Silloin on itselläkin hymy herkässä. Usein onni liittyy ihmissuhteisiin ja on ihanaa, kun lapsuudenystävälle rakkaista ihmisistä tulee ajan kuluessa itsellekin rakkaita. Esimerkiksi omien lapsuudenystävieni poika- ja tyttöystävät, ystävät, vanhemmat ja sukulaiset ovat tulleet niin tärkeiksi, ettei elämää ilman näitä ihmisiä haluisia edes kuvitella.
Tässä on mainittava myös lemmikit. Jo toisen lapsuusajan lemmikit ovat olleet niin rakkaita, että ne tuntuvat miltei omilta.






On niin helpottavaa, kun pääsee jakamaan huolia lapsuudenystävän kanssa, Kukaan muu ystävä ei ymmärrä niin hyvin sitä, miksi juuri tietyn huulipunasävyn tuotanto lopetetaan tai miksi on niin surullista, kun vanha pyörä jäi liian pieneksi. Kukaan muu ei tiedä, mitä iltoja on tuo tietty sävy huulilla vietetty tai mitä reissuja juuri sillä pyörällä on tehty. Vuodet ovat hitsanneet toisen, omat ja yhteiset tapahtumat niin tiiviisti yhteen, että lapsuudenystävä voi ymmärtää näihin liittyviä suruja, ja siksi niitä on helpointa jakaa hänen kanssaan. En sanoisi, että huolet ovat puolta pienempiä, sillä usein lapsuudenystäväkin murehtii, kun toinen murehtii, mutta tuntuu silti hyvältä, kun voi jonkun todella sinusta välittävän kanssa jakaa myrskyt.












Kun on lapsuuden ystäviä, tuntuu siltä, kuin olisi monta kotia. Paikoissa, joissa on jo lapsesta asti tullut vietettyä arkea, juhlaa, lukemattomia päiviä ja loputtomasti öitä, on luonteva viettää aikaa. Lapsuudenystävän kotona ei tarvitse olla vieraskorea tai ujostella yhtään. Sinä tunnet kaikki ja kaikki tuntevat sinut. Paikat ovat tuttuja. Se todellakin helpottaa elämää, sillä kun kaadat lasin, tiedät mistä hakea liinan, tai kun ystäväsi lyö varpaansa tiedät mistä hakea hänelle nopeasti sidetarpeita, jäitä ja hänen lempisukkansa. Tiedät myös juuri ne sanat, jotka sanoa tai minkä laulun laittaa soimaan, jotta toinen voisi taas paremmin.

Tämä kaikki on ihanaa lapsuudenystävissä. Asioita ei tarvitse selvitellä ja selitellä, ne tietää yhtä hyvin, kuin omansa. Olo on helppo ja oleminen luontevaa. Hänen kanssaan jakaa sidoksen, joka tuntuu vahvemmalta, kuin mikään hajottava voima. On hienoa, kun tietää kummankin tuntevan sen.

Kuvissa kanssani on Veera, jonka olen tuntenut aina ja hänen rakas poikaystävänsä. Elämä ilman Veeraa ei olisi minun elämääni, enkä aivan oikeasti tiedä miten olisin, jos hän katoaisi. Onneksi niin ei meidän tahdostamme tule koskaan käymään, ja voin vain sydämeni pohjasta toivoa, ettei muutenkaan.


Sanna Katriina

20.7.2016

En taida sanaa






En taida sanaa


               Jos voisin hymyillä selittää salaisuuksiani,
                              kuvailisivat ne paljon osuvammin sen, mitä on sanoilla koetettava.

               Jos osaisin naurulla maalata maisemani,
                             tulisi siitä taulua tarkempi.

               Jos kykenisin kyynelin kirjoittaa lorun, 
                             kertoisi se totuuteni tekstiä taidokkaammin.

               Jos saattaisin hiljaisuudella punoa tarinan, avaisi se maailmani.






Sanna Katriina

14.7.2016

Ihastuksia asussa


Kuumana päivänä kaupungilla viilettäessä on ihana pukea päälle jotakin yksinkertaista ja viileää. Näin tein lähtiessäni Lindan kanssa kiertelemään kauppoja ja ostamaan kesään olennaisesti kuuluvaa irtopallojäätelöä kioskista!





Uusia kesäihastuksiani ovat tummansininen ja 60-lukua henkivät vaatteet. Tässä mekossa yhdistyvät täydellisesti molemmat. Olen etsinyt mekon kaveriksi pyöreäkärkisiä ballerinoja matalilla kannoilla, mutta harmikseni en ole vielä sellaisia löytänyt.
Toinen uusi suosikkini on muutama vuosi sitten hankkimani Donna Karanin vaaleanpunainen pikkulaukku. Se on loistava siitä, että siihen mahtuu pakkaamaan vain välttämättömät tavarat, joten koko omaisuutta ei tule aina raahattua mukana. Näin on keveämpää ja vaivattomampaa seikkailla kaupungilla, ja kädetkin pysyvät vapaina. Korvakorujen pisaramuotoilu henkii 20-lukua, mutta mielestäni ne eivät riitele mekon vapaamman olemuksen kanssa, vaan tuovat siihen klassisuudessaan hauskaa twistiä.




















50- sekä 60-luvun vaatteet ovat ihastuttavia siitä, että silloin todella nähtiin vaivaa pukujen istuvuuteen, räätälöintiin, jotta vaate sopi juuri kantajansa ylle. Vaatteiden leikkaukset olivat upeita ja viimeisteltyjä 50-luvulla, jolloin naisellisuus todella loisti pukeutumisessa. Tästä kestosuosikkiesimerkkinäni voi katsella Audrey Heppburnen tähdittämiä elokuvia. 60-luvulla vaatteisiin tuli uutta ihanaa leikkisyyttä ja tyttömäistä suloisuutta. Tämä tiivistyy mielikuvissani välittömästi Twiggystä otetuissa valokuvissa.



Sanna Katriina

12.7.2016

Mitä mä nyt teen

"Mitä mä nyt teen?"

Tätä usein kysellään, kun kaikki ei mene ihan putkeen. Jos elämänmuljauksen syyt eivät ole tiedossa kysellään myös miksi. Se on onkin haastavuusluokaltaan jo niin vaikea kysymys, että siihen en valitettavasti osaa useissakaan tapauksissa vastata. Siis aivan todellakin ihan älyttömän sikana vaikea kysymys niinkuin ystävien kesken sanotaan.

Kysymykseen "Mitä mä nyt teen?" (lue parahtavalla ja surkeaan epätoivoon vaipuvalla äänellä) olen sen sijaan vuosien saatossa muotoillut hyvää eli mahdollisimman toimivaa vastauspakettia. Nyt jaan sen kanssasi, jos siitä vaikka olisikin apua.

1. Usein sanotaan että hengitä. Paniikkista itkua säestävä hengitys on kylläkin usein niin repaleista, että ensimmäisenä toimiehdotuksena tämä ei wörki. Minä sanon juo lasi kylmää vettä. Saa edes ihan vähän tekemistä, tulee huolehdittua nesteytyksestä, sillä itkiessä tai hiotessa saattaa hiukan kuivua ja kunhan tarpeeksi isoilla kulauksilla juo,  niin hengityskin alkaa jo sujua kuin itsestään, kun happeakin on joskus haukattava.

2. Kirjoita tai juttele. Hätäisimmän ajatukset on hyvä purkaa johonkin tai jollekin ennen kuin niistä muodostuu ajatteluketjuja tai vielä pahempaa kaavoja. Kirjoittaminen on hyvin tehokasta, koska paperille voi kertoa mitä vaan, se ei voi sanoa rumasti takaisin eikä edes mulkoilla ikävästi. Jos taas kaipaat jonkun vastaanottavia nyökkäyksiä tai hymähdyksiä niin keskustele. On helpottavaa jakaa ajatuksia.

3. Juttele itseäsi vanhempien kanssa. He ovat kokeneet elämää ja osaavat varmasti antaa parempiakin neuvoja kun nämä pari hassua tässä.

4. Muista että tunne ei voi olla väärin. Se mitä kokee ei voi olla väärin eikä sitä kannata siitä syystä tukahduttaa vaan hyväksyä. Hyväksyminen voi puolestaan viedä aikaa, mutta on sen arvoista. On hyvä myös edes yrittää muistaa, että tunteiden saa antaa tulla, mutta myös erityisesti niiden on annettava mennä.

5. Lähde pienelle seikkailulle, käymään jossain. Voi tuntua hassulta, mutta toimii joka kerta. Valitse jokin päämäärä, selkeä kohde, tarpeeksi kaukaa, sillä matkan kokeminen on tärkeä osa vapauden tunnetta. On mukavaa vain istuksia junassa tai ratikassa. Jos olet kovin järkyttyneessä mielen tilassa en voi suositella autolla ajamista, mutta ajelukin on ajatuksia irroittavaa. Käy vaikka lempikaupassasi tai puistossa. Pakkaa mukaan mitä tarvitset ja lähde matkaan. Kotiin palattua ymmärtää, miksi on parempi välillä liikkua kuin jumahtaa.

6. Käske jonkun sanoa että kaikki kyllä järjestyy eikä ole mitään hätää, jos eivät itse älyä. Tekaistua tai ei niin se toimii. Itselleenkin sen voi toki kertoa ja kannattaa uskoakin, mutta joskus vain tuntuu pohjattoman lohdulliselta kuulla se toisen suusta.

7. Hymyile ja halaa. Kyllä. Vaikka ei hymyilytäkään. On ihan tutkittua, että hymyillessä aivot luulevat kohdanneensa iloa. Näin huijaat itsesi paremmalle tuulelle ja hymystäkin tulee astetta aidompi. Äitini jankkasi tätä minulle aina vuosien ajan ja vasta viimeaikoina sen tehon on todella huomannut. Ehkä teennäistä, mutta toimivaa! Ja halaa paljon! Perheenjäseniä. Ystävää. Rakasta. Siitä vain tulee turvallisempi olo.

8. Mene metsään. Metsässä voi samoilla säässä kuin säässä ja jopa sadekin on siellä vain mukavaa. Kumisaappaat vaan jalkaan. Metsän kokeminen irroittaa kaikesta muusta. Metsän salaisuuksia ei pysty tässä avaamaan tehden niille kunniaa, mutta ne joka tapauksessa parantavat ihmisen. Tee siis itsellesi hyvä teko ja mene metsään!

9. Silitä koiraa. Kerran olin kipeä ja ystäväni antoi minulle vinkkejä tervehtymiseen. Kaikista parhaimmaksi neuvoksi osoittautui juuri tämä. Koiran silittäminen rentouttaa välittömästi. Jos sinulla ei ole omaa koiraa niin meiltä voi lainata tai hyöki lenkkipoluille silittelemään hurttia. Jotkut koiranomistajat elävät elämänsä huippuhetkiä päästessään kertomaan Mustin sukupuun, kisa- ja sairaushistorian sekä ylpeilemään turkin tämän kesäisellä kiilolla. "Kyllä sille öljyä syötettiinkin!" Niin ja kai kissakin käy.

10. Tämä on viimeinen kohta ja suosikkini. Ole oma aurinkosi. Tarjoa sitä, mitä toivot maailmalta saavasi. Silloin kun kaikista kovimmin toivot että sinua kohdeltaisiin hyvin, huomioitaisiin ja muistettaisiin niin ala kiinnittämään huomioita siihen, kuinka saisit lähelläsi elävät voimaan hyvin. Lämpö luo lisää lämpöä. Muille tuotettu onni poikii lisää välittämistä takaisin itsensä suuntaan. Pian aurinko näyttää taas palanneen elämääsi.

Tässä siis muutama konkreettinen vaihtoehto siihen, kun seuraavan kerran mieltä kalvaa tyhjyys ja kehoa kykenemättömyys.



Sanna Katriina

5.7.2016

Kesämekossa

Olen täysin hurahtanut kesämekkoihin! Voiko niitä ollakaan liikaa? No ehkä Suomessa voi, sillä täällä kesä on mitä on. Katselin säätiedotuksia ja koko tulevana viikkona ei taida olla yhtäkään kesäisen kuumaa päivää. Mutta ei se mitään! Kunhan pukee mekon päälle, niin heti tulee parempi mieli.

Tämän Zaran mekon olen pukenut ylleni jo useamman kerran! Kirpparilta ostetut vihreät kengät kaveriksi ja vähän kullan kiiltoa kellosta sekä laukusta. Valmis! Nopeaa, mutta viimeisteltyä kunhan muistaa punata huulet.















Sanna Katriina