kevät, kiire ja kuvat

Kävimme alkuviikosta Lindan kanssa ottamassa kuvia alkaneen kesän lämmössä ja vihreydessä uusia bannereita varten. Ajattelin, että edellinen olisi jo syytä vaihtaa, sillä se oli fiilikseltään jotenkin syksyinen. Nyt se on vaihdettu uuteen ja kesäisempään.

Kuvaillessa tuli jotenkin iloinen ja hyvä fiilis, sillä Linda on niin positiivista ja innoittavaa seuraa!

Sellaista ei ole voinut olla liikaa viime päivinä, siltä tuntuu. Pääsykokeisiin lukeminen kun on ollut loppujen lopuksi todella kuluttavaa puuhaa. Toisaalta kirjallisuus on ollut niin mielenkiintoisia, että välillä uuden oppiseen vain hukkuu ja tietää haluaisi koko ajan lisää. Onkin ollut vaikea vetää rajaa siihen, mitä kannattaa kokeen kannalta tehdä ja mikä on jo ehkä turhaakin. Tieto nyt ei koskaan ole turhaa, mutta pääsykokeissa menestymisen tavoittelu ajaa tekemään valintoja.

Minä olen ollut aika huono niitä tekemään. Tämän kuluneen puolen vuoden aikana olisi varmasti kannattanut rauhoittua ja kerätä voimia lukemiseen sekä taas kesällä alkaviin töihin. Ihan niin en kuitenkaan ole tehnyt. Aloin oikein pohtia milloin viimeksi olen sanonut jollekin asialle ei. En taida oikein harrastaa koko sanaa. Milloin tahansa joku kysyy minua ulos, juhlimaan, viettämään iltaa, keikoille, syntymäpäiville, matsia katsomaan tai syömään järjestän aina asian. Aivan sama, vaikka aamulla olisi herätys töihin kello 5.30, tärkeä luento tai jonkin kurssin lopputehtävän palautus. Saatan lähteä kipeänäkin, sekään ei ole este. Karsin jostain muusta, jotta pääsen osallistumaan kaikkeen, mihin minua pyydetään. Se mistä karsin tuntuu olevan yöuni, sillä lukemisesta en ole raaskinut verottaa. Nyt touhu alkaa kuitenkin jo väsyttää. Miltei aina kuulee sanaparin kiireinen kevät, mutta tämä on todella ollut sitä.

Miksi sitten lähden aina ja kaikkialle, jos ei ihan edes jaksaisikaan. No ensinnäkin kaikki mihin olen ryhtynyt, ulkomaanmatkat, öiset seikkailut kaupungilla, ystävien kesken järjestetyt juhlat, viimehetken lounasdeitit, ovat olleet huippuhauskoja kokemuksia. En kadu yhtä ainutta lähdön kertaa. Kerran meinasin jo vaivaavan ajan puutteen vuoksi kieltäytyä Lindan minulle järjestämistä sokkotreffeistä, mutta Linda puhuikin minut ympäri vakuutellessaan, että edessä olisi taas yksi hauska kokemus. Kokemus. Mitä elämällä tekee, jos sillä ei tee mitään. On siis koettava, lähdettävä seikkailuun. En uskalla jäädä paitsi mistään. Sitä ei koskaan tiedä mitä tapahtuu, kun tämän kerran lähden. Sitä tapahtuminen kuitenkin vaatii, lähtemistä. Elämän yllätyksellisyys ei oikein tavoita kotisohvalta.

Toinen syy, miksi en osaa sanoa ei, on valinnanvaikeus siinä, kenelle tuon ein sitten sanoisi.  Kuinka perustella ystävälle a etten osallistunut hänen syntymäpäivilleen, kun kuitenkin lähdin kaverin b tupareihin. Kovin haastavaa. Sieluni silmin näen jo tilanteen, jossa minun on tasapauolisuuden nimissä kieltäydyttävä sitten kaikesta. Mikä painajaisuni.

Tiedän, että ehkä pääsykokeisiin lukemisen keväänä olisi ollut järkevämpää lukea päivät ja nukkua yöt, mutta en vain kestä päivästä toiseen sisätiloissa nyhväämistä. Ei ketään uutta ihmistä johon tutustua, ei yhtään hauskaa terassi-iltaa. Katselen jo nyt seuraavaa bussia keskustaan päin, kun vain mietinkin perjantai-iltaa vailla tekemistä lukemisen päätteeksi. Siispä valvon illat myöhään, menen yöllä tai aamupuolella nukkumaan, herään, lähden lukemaan, syön jossain välissä kun kerkiän ja illalla löydän itseni taas jostain aivan muualta kuin nukkumasta kotona.

Ehkä ajattelukuviossani on jotain häikkää, kun en tunnu löytävän sitä kuuluisaa kultaista keskitietä. Tai sitten minut vain on taidettu luoda liikkumaan.

Kumma kyllä olen löytänyt jostakin aikaa tälle bloggaamiselle, vaikka kalenterin mukaan minulta ei liikenisi aikaa edes ikkunoiden pesemiselle. Kai se on sitäkin, että aikaa riittää juuri siihen mihin sitä ikinä haluaakaan riittävän. No joka tapauksessa kirjoitan tätäkin tekstiä matkalla Kaivariin treffeille kädet täynnä vilttejä, punaviinipulloja ja pizzalaatikoita. Toivotaan, että ehdin perille ajoissa.

Sanna Katriina

Jannin kanssa Lontoossa!

Ystävälläni Jannilla oli juuri syntymäpäivä, jota kävimme viettämässä Lontoossa! Matka oli siitä jännittävä, että se kesti vain päivän, joten tehtävää ja nähtävää riitti. Olisi ollut todella ihanaa jäädä nauttimaan kaupungista vaikka kuinka kauaksi aikaa, mutta minun oli palattava kirjojen pariin ja osallistuttava pääsykokeisiin. Kokeneena Lontoon kävijänä Janni oli kuitenkin laatinut jo valmiiksi tiiviin ohjelman, jotta ehtisimme tehdä mahdollisimman paljon. Meillä oli erittäin mukava päivä, vaikka sää olikin perinteinen Englannin sää, pilvistä ja tihkusadetta. Tämä miniloma oli yhtä kaikki hauska tapa viettää merkkipäivää.

           

Syntymäpäiväsankari juhliemme miljöössä ja lähdön tunnelmissa.

 Aloitimme kaupungin kiertelyn tietysti kulttinähtävyys Big Benin juurelta. En usko, että sitä tarvitsee tämän kummemmin selitellä, kellotorni puhuu komeudessaan puolestaan! Sillalla kävellessämme tosin tuuli niin kovaa, että luulin kameran lisäksi nutturani lentävän jokeen, mutta molemmat onneksi selvisivät koettelemuksesta.  Katselimme Jannin kanssa jännittyneinä erään vastanaineen parin hääkuvan ottoa, kun hunnut ja kukat eivät millään meinanneet pysyä aloillaan. He näyttivät kuitenkin niin onnellisilta, etten usko niillä olleen mitään merkitystä kuvan lopputuloksen kannalta. Aito hymy loisti kirkkaasti korvaten puuttuvat auringon säteet.

         

 

Seuraavaksi suuntasimme Oxford streetille shoppailemaan! Katu oli aivan täynnä muitakin ostostelijoita, joten kuvia oli yllättävän vaikea ottaa. Janni oli todellinen metrolla liikkumisen mestari ja niinpä me viipotimme nopeasti läpi kaupungin aina uuteen kadunkulmaa, jossa siinsi vehreitä puita, punaisia busseja ja lempikauppojani. Primark oli myös aivan oma kokemuksensa, ihan kuin olisi ollut hulluilla päivillä, vaikka kyse oli aivan tavallisesta lauantaista.

  Ihmispaljoudesta huolimatta nautin Oxford streetilla kävelemisestä, sitä reunustavista rakennuksista, tyylikkäistä ihmisistä ja ulkoilmaesityksistä, joita oli tanssitaiteesta bändimusiikkiin. Erittäin panostettuja katuperformansseja! Siis todella viihdyttäviä esityksiä.

Kävimme ennen lounaalle lähtöä myös katselemassa Piccadilly circuksen värikkäitä valomainoksia. Minä olin aivan innoissani kaikesta, mitä olen nähnyt kuvattavan Lontoosta jo alakoulun englannin kirjoissa. Janni oli ihanan kärsivällinen minun kuvatessani ja poseeratessani milloin minkäkin suihkulähteen ja puhelinkopin reunalla, vaikka hän oli nähnyt ne epäilemättä jo lukuisia kertoja. Hän kuitenkin tuntui olevan yhä vain haltioissaan päästessään kokemaan jälleen ihanan Lontoon!

Tarjosin Jannille lounaan ravintolassa, jonka henkilökunta tuntui olevan erityisen huolellisia siitä, että viihdyimme. Tarjoilija kävi kyselemässä ruuan maistumista sekä serviettien, mausteiden ja juoman tarvetta liioittelematta kymmenisen kertaa. Hän tuli kollegansa kanssa kysymään jopa tarvitsisimmeko viihdykettä ruokalun ajaksi. Me vain naurahdimme viihtyvämme jutellen kaksistaan oikein hyvin ja tilasimme jälkiruokaa. Ulkoterassilla oli ihana istuskella juoman ja ruuan kera rauhassa sekä lepuuttaa jalkoja ennen matkan jatkumista. Varsinkin kuin silloin aurinko jopa miltei pilkisti ohentuneen pilviverhon takaa.

Viimeiseksi kävimme kävelemässä Kensingtonin ihastuttavilla kaduilla muutaman matkajuoman kera. Ihastelimme valkoisia säntillisiä talorivistöjä kutsuvine portteineen. Alue oli todella kaunista ja ihmiset iloisia. En tainnut nähdä rauhallisilla kaduilla yhtään apeahkoa ilmettä. Myös me hymyilimme. Ja nauroimme. Olihan Jannin syntymäpäivän juhla.

En lainkaan ihmettele, että Janni rakastui Lontooseen jo vuosia sitten vierailtuaan Kensingtonissa. Siellä vallitsi jokin lumoava harmonia ja pikkukaupungin tuntu, vaikka kaupungin ydinkeskusta sijaitsi aivan käden ojennuksen päässä.

              

Päivä oli pitkä, mutta kaiken tuulen ja tuiverruksenkin arvoinen! Paljon jäi näkemättä ja muutoinkin kaupungista ehti luonnollisesti saada vain pintaraapaisun, joten takaisin on vielä palattava! Suuri kiitos Jannille matkaseurasta ja hyvin toteutuneesta päivästä!

Sanna Katriina

Karataanko?

Kauas

Karkaisitko kanssani toiseen maailmaan,
josta emme tunne mitään.
Maailmaan jossa ovat kaikki, suunnatkin uutta,
siispä turha on matkata itään.

Luovutaan kaikesta tylsästä, tutusta.
Liikutaan niin että huimaa, pyörtyy.
olen varma, että jos lähdemme yhdessä tänään
paikka koskematon vielä löytyy.

Keksisimme toisillemme paremmat nimet,
sellaiset jotka unohtaa.
Niinpä voimme toistaan vain koskettaen kutsua,
ennen kuin unesta tipahtaa.

Sanna Katriina

Keskiviikko, Olohuoneklubi ja kaksi Veeraa

Ystävälläni Veeralla oli syntymäpäivät jo aikapäiviä sitten, mutta järjestämäni yllätys toteutui vasta eilen, sillä olin ostanut meille liput Olohuoneklubin keikalle Gloriaan. Olin pitänyt illan salaisuutena, ja Veera ilahtui ikihyviksi kertoessani illan suunnitelman siemaillessamme olutta kesäisissä tunnelmissa Erottajalla. Halusin ehdottomasti kuvata Veeraa ja laittaa muutaman ruudun tänne blogiin,  niin kaunis hän on! Kukkapaitoineen ja punahuulineen hän sopi tulppaanien keskelle täydellisesti!

Klubilla tutustuimme uuteen ihanaan ihmiseen, jonka kanssa vietimme iltaa musiikista ja upeista artisteista nauttien. Hänenkin nimensä oli yllätykseksemme Veera, joten niinpä vietimme upeaa keskiviikkoista iltaa kahden Veeran voimin! Toivottavasti tapaamme vielä uudelleen.

Klubilla oli yllätyksiä myös minulle, sillä Olohuoneen ideana on järjestää jokaiseen uniikkiin artistikokoonpanoon myös yksi yllätysartisti. Illan esiintyjiä olivat hurmaava Younghearted, lumoava suosikkini Iisa sekä valloittavan taitava Samae Koskinen. Ilta vei täysin mukanaan ja rennossa tunnelmassa yleisö vaipui musiikin maailmaan tunneiksi istuskellen matoilla, nojatuoleilla ja sohvilla pehmeän valaistuksen sekä huonekasvien keskellä.

 Klubille halusin pukea vähän väriä, joten laitoin punaiset housut jalkaan ja värikkäitä koruja. Tunika ja housut ovat Zarasta.Korut olen ostanut kirpputoreilta ja valkoisia sandaaleja metsästin kauan ennen kuin löysin etsimäni River Islandista Ruotsista. Hauskasti minunkin asuni sävyt sopivat sattumalta puistoon.

Minä pidin tapahtumaa erittäin onnistuneena ja nautin joka hetkestä. Illan kruunasi ylläriartisti Scandinavian musicgroupin esiintyminen, jonka jälkeen olikin jo keskiyö. Lähdimme Gloriasta hymyissä suin, vaikkakin matolla istuskelemisesta oli selkä ehtinyt vähän väsähtää.

Klubi kuulemma jatkaa syksyllä, joten kannattaa käydä, jos haluaa rennosti nauttia läsnä olevista esityksistä kaikessa rauhassa. Itsekin aion katsella keitä klubeilla esiintyy, ja jos yhtä hyviä nimiä on mukana lähden kyllä uudestaan!

Sanna Katriina