kerro kerro palvelin, minne nyt siis hakisin

En tiedä kuinka moni muu on nyt käynyt  läpi tämän kevään yhteishaun, mutta minä ainakin olen. Ja se ei ollut helppoa. Ihan ensimmäiseksi on sanottava, että miksi ihmeessä kaikkia opintoja, ei ole voitu kasata helpolla tavalla yhteen paikkaan näkyviin, josta voisi tiivistetysti nähdä mikä koulutus, missä ja milloin ovat pääsykokeet. Oli todella vaikeaa etsiä koulutuksia niiden tarjoajien omilta sivuilta, sitten lukea vaatimukset opiskelupaikan saamiseen, josta tiedot löytyivät milloin opintopolusta ja milloin minkäkin linkin takaa. Sen jälkeen sai hikipäässä tihrustaa pääsykokeiden päiviä ja kellon aikoja, että kuinka nyt järjestellä siten, että kaikkiin pääsee osallistumaan. Ja tässä kohdin ei olla päästy vielä edes hakujärjestyksen päättämiseen.

Tänä vuonna hakukohteiden järjestystä sai vaihtaa sähköpostilinkin kautta aina hakuajan sulkeutumiseen asti. Tämä aiheutti minulle päänsärkyä ja kohteiden järjestyksen jatkuvaa vensklaamista, aina hakuajan viimeminuuteille saakka. Minun oli 6.4 klo 14.50 juostava kesken museokäynnin ulos salista aulaan laukun säilytyslokerolle hakemaan puhelin ja tarkistettava vielä kerran, mihin nyt olinkaan päätynyt. Vielä viimeisen kerran. Tiedä sitten aiheuttaako tämä muille hiustenlähtöä ja unettomia öitä, mutta minulle tämä on ollut todella vaikeaa aikaa selviytyä tähän pisteeseen asti, jossa nyt kai kuuluisi sitten olla varma siitä mitä haluaa. Nyt hakuaika on päättynyt ja valinnat lyöty lukkoon. Tunnen kuinka tätä kirjoittaessa poskia alkaa taas jo kuumottaa. Jokin lopullisen päätöksen tekemisessä vain on kovin pelottavaa. Mitä jos se onkin väärä. Jos teinkin ratkaisun, jota kohta jo taas kadun. Voi auta armias, jos olisin hakenut vielä moneen ammattikorkeakoulu tutkintoon. Olisin tehnyt ennakkotehtäviä varmuuden vuoksi varmaan kymmeneen kouluun, jos olisinkin vielä muuttanut mieltäni.

Ihan naurattaa, kun miettii miten paljon on tehnyt ajatustyötä selvittääkseen itselleen kuuden kohdan listan koulutuksista, joihin haluaisi. Siinä joutuu menemään yllättävän syvälle. Mitä minä oikeastaan haluan? Haluanko niin paljon tämän koulutuksen, että voisin muuttaa aivan vieraaseen kaupunkiin? Haluanko minä tehdä tätä työtä sitten käytännössä.? Mikä on työllistyminen tällä alalla? Olenko valmis tekemään töitä tällä palkalla? Pystynkö tekemään tätä työtä, kun palkka on kuitenkin näin hyvä? Pystyykö tällä uralla etenemään? Mitä haluan saavuttaa elämässä? Mitkä ovat haaveitani? Mistä minä oikeastaan edes pidän? Kuka minä olen? Kuka tämän psykologisen kidutuksen keksi? Mitä järkeä tässä on? Mitä järkeä missään on? Onko maan ulkopuolista elämää olemassa? Miksei hämärässä näe värejä? Onko banaanikin marja?

No päätösten aika on nyt ohi. Ja ei kun lukemaan. Tosin minä aloitin pääsykokeisiin lukemisen taidehistorian kohdalla jo tammikuussa, jottei nyt vaan jää sitten yrityksen puutteesta kiinni, kun kyse on unelmasta. Tulikoe sitten toukokuun lopulla ja pahin piina vasta häämöttää kaukana keskikesän kuumuudessa. Voin vain kuvitella sitä kuumotuksen määrää, kun odottelee vastauksia koetuloksista ja opiskelupaikan saannista. Silloin asialle ei tosiaankaan enää mahda mitään, kun kokeet ovat ohi. Voi vain odottaa. Ja syödä ehkä banaanin hämärässä ihmetellen.



Kausi:


Unohdin jo viikonpäivän. Päivämäärästä ei hajuakaan.
Jospa unohtaisin vielä nimenikin. Sitten pitäisin juhlat.

Juhlisin loppua, kaikkea mennyttä, jota nimeni edustaa.

Kaikki uudet tutut ja vielä tuntemattomat vieraat olisivat tervetulleita.

Ja ovessani lukisi: "Huoneistossa kätkeytyneitä"
Olen mennyt niin hyvään piiloon, että ei taida olla muita vaihtoehtoja, kuin löytää uusi nimi.

Sanna Katriina