kevät, kiire ja kuvat

Kävimme alkuviikosta Lindan kanssa ottamassa kuvia alkaneen kesän lämmössä ja vihreydessä uusia bannereita varten. Ajattelin, että edellinen olisi jo syytä vaihtaa, sillä se oli fiilikseltään jotenkin syksyinen. Nyt se on vaihdettu uuteen ja kesäisempään.

Kuvaillessa tuli jotenkin iloinen ja hyvä fiilis, sillä Linda on niin positiivista ja innoittavaa seuraa!

Sellaista ei ole voinut olla liikaa viime päivinä, siltä tuntuu. Pääsykokeisiin lukeminen kun on ollut loppujen lopuksi todella kuluttavaa puuhaa. Toisaalta kirjallisuus on ollut niin mielenkiintoisia, että välillä uuden oppiseen vain hukkuu ja tietää haluaisi koko ajan lisää. Onkin ollut vaikea vetää rajaa siihen, mitä kannattaa kokeen kannalta tehdä ja mikä on jo ehkä turhaakin. Tieto nyt ei koskaan ole turhaa, mutta pääsykokeissa menestymisen tavoittelu ajaa tekemään valintoja.

Minä olen ollut aika huono niitä tekemään. Tämän kuluneen puolen vuoden aikana olisi varmasti kannattanut rauhoittua ja kerätä voimia lukemiseen sekä taas kesällä alkaviin töihin. Ihan niin en kuitenkaan ole tehnyt. Aloin oikein pohtia milloin viimeksi olen sanonut jollekin asialle ei. En taida oikein harrastaa koko sanaa. Milloin tahansa joku kysyy minua ulos, juhlimaan, viettämään iltaa, keikoille, syntymäpäiville, matsia katsomaan tai syömään järjestän aina asian. Aivan sama, vaikka aamulla olisi herätys töihin kello 5.30, tärkeä luento tai jonkin kurssin lopputehtävän palautus. Saatan lähteä kipeänäkin, sekään ei ole este. Karsin jostain muusta, jotta pääsen osallistumaan kaikkeen, mihin minua pyydetään. Se mistä karsin tuntuu olevan yöuni, sillä lukemisesta en ole raaskinut verottaa. Nyt touhu alkaa kuitenkin jo väsyttää. Miltei aina kuulee sanaparin kiireinen kevät, mutta tämä on todella ollut sitä.

Miksi sitten lähden aina ja kaikkialle, jos ei ihan edes jaksaisikaan. No ensinnäkin kaikki mihin olen ryhtynyt, ulkomaanmatkat, öiset seikkailut kaupungilla, ystävien kesken järjestetyt juhlat, viimehetken lounasdeitit, ovat olleet huippuhauskoja kokemuksia. En kadu yhtä ainutta lähdön kertaa. Kerran meinasin jo vaivaavan ajan puutteen vuoksi kieltäytyä Lindan minulle järjestämistä sokkotreffeistä, mutta Linda puhuikin minut ympäri vakuutellessaan, että edessä olisi taas yksi hauska kokemus. Kokemus. Mitä elämällä tekee, jos sillä ei tee mitään. On siis koettava, lähdettävä seikkailuun. En uskalla jäädä paitsi mistään. Sitä ei koskaan tiedä mitä tapahtuu, kun tämän kerran lähden. Sitä tapahtuminen kuitenkin vaatii, lähtemistä. Elämän yllätyksellisyys ei oikein tavoita kotisohvalta.

Toinen syy, miksi en osaa sanoa ei, on valinnanvaikeus siinä, kenelle tuon ein sitten sanoisi.  Kuinka perustella ystävälle a etten osallistunut hänen syntymäpäivilleen, kun kuitenkin lähdin kaverin b tupareihin. Kovin haastavaa. Sieluni silmin näen jo tilanteen, jossa minun on tasapauolisuuden nimissä kieltäydyttävä sitten kaikesta. Mikä painajaisuni.

Tiedän, että ehkä pääsykokeisiin lukemisen keväänä olisi ollut järkevämpää lukea päivät ja nukkua yöt, mutta en vain kestä päivästä toiseen sisätiloissa nyhväämistä. Ei ketään uutta ihmistä johon tutustua, ei yhtään hauskaa terassi-iltaa. Katselen jo nyt seuraavaa bussia keskustaan päin, kun vain mietinkin perjantai-iltaa vailla tekemistä lukemisen päätteeksi. Siispä valvon illat myöhään, menen yöllä tai aamupuolella nukkumaan, herään, lähden lukemaan, syön jossain välissä kun kerkiän ja illalla löydän itseni taas jostain aivan muualta kuin nukkumasta kotona.

Ehkä ajattelukuviossani on jotain häikkää, kun en tunnu löytävän sitä kuuluisaa kultaista keskitietä. Tai sitten minut vain on taidettu luoda liikkumaan.

Kumma kyllä olen löytänyt jostakin aikaa tälle bloggaamiselle, vaikka kalenterin mukaan minulta ei liikenisi aikaa edes ikkunoiden pesemiselle. Kai se on sitäkin, että aikaa riittää juuri siihen mihin sitä ikinä haluaakaan riittävän. No joka tapauksessa kirjoitan tätäkin tekstiä matkalla Kaivariin treffeille kädet täynnä vilttejä, punaviinipulloja ja pizzalaatikoita. Toivotaan, että ehdin perille ajoissa.

Sanna Katriina