Risteilijät

Risteilijät

Toivon, että törmään toisiin,

kuin poutaisella taivaalla risteileviin valonkantajiin.

Yhä tiiviimmin seuraan keinuvia valoja,
niiden kauniita keiloja
kirkkaita yössä.

Mutta entä jos olemmekin

vain vaijereissamme kiinni?

Sanna Katriina

tahtoa ja tarvita

Kovin usein sitä kuulee sanovansa, että tarvitsee jotakin. Kuten: "Tarvitsen syksyksi harmaan neuleen, kun se punainen on ehkä kuitenkin vähän jouluinen." Kyllä, se ihan tosissaan tuntuu tarpeelta, mutta onko se sellainen.

Kesällä mökkeillään paljon. Tai minä ainakin pyrin mökkeilemään, sillä siellä ollessa pääsee edes hieman lähemmäksi tarpeellisuuden kosketuspintaa, jollei aivan kävelemäänkin sillä. Tämä tuntuu ihan hyödylliseltä muistutukselta, miltei kurinpalautukselta aina aika-ajoin. Kaupunkielämän pyörteissä tästä pinnasta leijutaan välillä järkyttävänkin kaukana, jossain yläilmoissa, lähes pilvilinnoissa.

Haluista on muodostunut tarpeita, joita ei enää helpolla tunnista haluiksi. Mutta jos vain mietimme hetken, onko harmaa neule todellinen tarve, onko sittenkään? Toki, jos ei omista minkään sortin lämmintä vaatekappaletta, voi tämä neule todella olla tarpeellinen, suorastaan pakollinen kohde hankintalistalla, sillä näin lauhkealla lämpövyöhykkeellä asuttaessa voisi äkkiä tulla vilu.

Mikä sitten oikeastaan on tarpeellista, millainen on tarve. Itse juurikin mökkeillessä usein pohtii, kuinka vähällä ihminen oikeastaan voisi pärjätä. Yllättävän vähällä. Asiat, joita ilman ei selviytyisi, kuten vaikka puhdas vesi, lämpö, seura ja turva, muodostavat tarpeita. jos jokin niistä puuttuu on se tarve. Todellinen tarve. Omalla kohdalla tällaiset pakolliset perustavaa laatua olevat tarpeet ovat niin aukottomasti tyydytettyjä, että tarpeita miettii lähinnä kulutettavina hyödykkeinä. Mutta nämä ovat loppujen lopuksi usein haluja. asioita, joita tahtoo, ei tarvitse. Joku saattaisikin varmasti lisätä todellisten tarpeiden listaan muutakin, vaikkapa viihteen, mikä eittämättä on tärkeää. Onhan ihmisillä ollut erinäköisiä piirtovälineitä, pelejä, soittimia, lastenleikkikaluja ja sen sellaista vaikka mistä lähtien. ihminen tuppaa olemaan mukavuudenhaluinen. Siltikään en väittäisi nettiyhteydellä ja Netflixillä varustettua laajakuvaa tarpeeksi, vaikka usein tuntuukin, että ilman en voisi elää.

Maslow´n tarvehierarkian mukaista tarpeiden pyramidia seuraamalla voimme todeta, että kiikumme länsimaissa tarpeiden huipulla. Esimerkiksi omassa elämässäni, voin todella todeta tarpeideni täyttämisen haasteiden pyörivän lähinnä itsensä toteuttamisen, rakkauselämän ja saavutuksien ympärillä. Mutta on ihmisiä, joiden arki on fysiologisten tarpeiden täyttämisen tuomia haasteita. Toki tällaista hierarkkista mallia voidaan pitää ongelmallisena, ei tarpeissa aina välttämättä edetä tässä järjestyksessä. Suuntaa antava se kuitenkin on siinä mielessä, että tarvelistalta ei ainakaan suoranaisesti löydy sitä harmaata neuletta.

Miksi nyt tällaista miettiä. Koska minua aina toisinaan hävettää. Minulla on vaikka mitä. Monen näkökulmasta kaikkea. Ainakin kaikkea sellaista, mitä tosiaan tarvitsee elääkseen. Kaikki muu sen jälkeen tuleva on mukavuutta. Ja sitäkin on minulla yllin kyllin. Ja silti sitä vielä kehtaa olla pahoillaan, kun ne alennuksessa olleet kesämekot olivat omasta koosta loppu. Nyt ei tule täydellisiä juhlia viikonloppuna. Pitäisi useammin pysähtyä kohtaamaan se, miten paljon on jo saanut. Voi olla hyvinkin madollista, että vielä oman elämäni aikana joudutaan sitä paitsi luopumaan moisesta ylenpalttisuudesta. Nautitaan nyt, kun voidaan. Meillä on jo ehkä liikaakin. Ei sitä aina tarvitsisi tahtoa lisää.

Aihe on ajankohtainen myös siinä mielessä, että moni ystäväni on muuttamassa omilleen, ja varmaan minä itsekin voisin jo kohta harkita siirtymistä. Sitä vaan ei haluaisi tehdä, sillä se tarkoittaisi niin monista mukavuuksista luopumista. Kun minä niin tarvitsen asuntoon tilaa. Minä tarvitsen kotiini kotiteatterin, saunan, parvekkeen ja tuliterät kodinkoneet. Ja minun on pakko saada kerran viikossa sisäfileepihviä ja joka aamu tuoreita marjoja. Ja sitten täytyy palata maan pinnalle. Haloo. En minä näitä asioita tarvitse. Niitä vain haluaa niin kovin, että alkaa tosiaan tuntua mahdottomalta ajatukselta elää ilman mukavuuksia. Omillaan asuminen on varmasti erilaista, kuin lapsuudenkodissa, mutta erilaisuus ei aina ole huono asia. Eikä erilaisuus tarkoita askeesia. On aika oppia uudestaan, kuten niin usein lapsena, että aina ei voi saada mitä haluaa. Ja voin tehdä paljastuksen, siihen ei kuole.

Nyt kuitenkin on pakko paketoida tämä ja lopettaa kirjoittaminen, sillä minä todella tarvitsen lasin viiniä. Siis aivan pakko saada.

Sanna Katriina

Lempihameessa

Lempihameella säälläkään ei ole niin väliä, joten tuulia ja sateita uhmaten kukkakuosia ulkoiluttamaan! Turhia höpisemättä kuviin ja yllättävän aurinkoisiin elokuun tunnelmiin.

Enpä nyt rustaillut tähän tällä kertaa vaatteiden alkuperää, mutta jos ne kiinnostavat vastaan toki mielelläni kysyttäessä kommentilla!

Sanna Katriina

On valolla varjo

On valolla varjo

Katselen syntyviä varjoja puiston sydämessä.

Kuinka pilvien mukaan kukka kylpee kirkkaassa

pensaan palellessa varjossa.

Ja mietin.

Mikä on tämä fiilis,

että maailma on matka.

 

Seuraan valon kaarta,

kuinka se heittäytyy tasaiselle nurmelle makoilemaan.

Nauttien illan viimeisistä näytöksistä. Niin kuin minäkin.

Ja mietin,

mikä on tämä fiilis,

että on pidettävä kiinni siitä, mistä välittää.

Ihailen pionin säkenöivää punaa,

kun hallitseva lehmus antaa varjoltaan tilaa

ja sallii auringon silittää alempiensakin lehtiä.

Ja mietin,

mikä on tämä fiilis,

että vaikeus edeltää voittoa.

Ja mietin,

mikä on tämä fiilis,

että ei saa olla innoissaan, ennen kuin on varma.

Tarkkailen kuinka puiston penkin maalattu pinta

vaihtaa sävyä savunsinisestä loistavaan valkeaan valoon

päivän pidentäessä matkaansa.

Ja mietin,

mikä on tämä fiilis,

että heikkous on heikkoa.

Näen heinän ja korsien taipuvan,

keinuvan puiden varjoriekaleissa kimaltaen.

Kuin tuulisen järven pinnan välkkeen, näen elon puutarhassa.

Ja mietin,

mikä on tämä fiilis,

että lähtö on vaikeaa.

Ja mietin,

mikä on tämä fiilis, että sielu on lohdutuspalkinto

ja usko on onnellisten omaisuutta.

Sanna Katriina

Ole sinä toista

Ole sinä toista

Maailmassa on jo niin paljon pahaa

        Ole sinä valo.

On jo niin paljon surua

        Ole sinä ilo.

Niin paljon väärää

        Ole sinä hyvä.

Niin kovin paljon ikävää

        Ole sinä lohtu.

Niin liikaa on ilkeyttä

        Ole sinä lämpö.

Niin on paljon kovaa,

että sydämeni murtuu.

        Ole sinä parannus, joka hoivaa haavat

        joka silittää puhtaaksi tekojen mustista jäljistä

        joka kuiskaa toivon sanoja valopilkuiksi

        kuin helmikoruiksi jäävät ne hohtamaan korvanlehdille

        hennoille hiussuortuville.

       

Sanna Katriina