Kööpenhaminan
vierailun toisena päivänä kävimme tyttöjen kanssa kävelemässä Storgetin,
kaupungin pääkävelykadun. Siinä kuluikin oikeastaan koko päivä, kun kivoja
kauppoja oli joka puolella minne vain katsahti. Ja mehän kävimme niissä.
Jokaisessa!
Itse
katu on juuri sopivan mittainen rauhallisesti käveltäväksi, noin 1,5 km, mutta
kartalta se voi hankala bongata, sillä Storget nimellä sitä ei ole joka
oppaaseen merkitty. Päivä oli pitkä, mutta mahtava. Paljon ehti tiiviissä
ajassa nähdä. Sää ei ollut aivan yhtä mahtava, kuin edellisenä, mutta meitä
lämmitti toistemme seura ja kaupungin näkymät loistivat jo itsessään kuin
aurinko!
Jokainen
yksittäinen rakennus oli jo kaunis, mutta vieretysten ne muodostivat
loputtomasti kiehtovia katuja, joista jokaiselle olisi voinut poiketa. Kuvissa
ei harmi kyllä koskaan kohtaa kokemusta, joka on paikan tavoitettu, mutta
toivon suuresti, että niistä on kuitenkin iloa.
Parhaimmin
kaupungin syvät värit ja tiiviin rakenteen tavoitti näköalatorni Rundetårnista,
joka oli jo itsessään hyvin vaikuttava. Se oli ehkä suosikki juttuni koko
lomalla. Uskomatonta, että jo 1600-luvulla on voitu rakentaa näin tasapainoisesti toimiva, symmetrinen ja
samalla lumoava torni. Sisällä kun ei ole rappusia, vaan kävelyliuska, joka
kierteenä jatkuu aina huipulle asti, jossa kävelijä kohtaa muutamat puuportaat,
ennen kuin pääsee ihailemaan näkymiä yläilmoista.
Kokovalkoisuus
oli todella miellyttävää puhtaudessaan. Torni tulvi valoa, vaikka oli pilvinen
päivä. Sisällä oli ihana talsia ylöspäin eikä nousua edes huomannut, kun
välillä pysähtyi katsahtamaan suurista ikkunoista alas kaupunkiin. Hauskaa
tornissa oli myös se, ettei ulkopäin ensisilmäykseltä huomannut ikkunoiden
olevan eri korkeuksilla. Kuitenkin lähemmin tarkasteltuna niidenkin huomaa
kiertävän tasoissa ylöspäin. Sisätiloiltaan arkkitehtonisesti erityisen tornin
lisäksi rakennuksessa on kirkko, joka on myös henkeäsalpaavan kaunis. Kullatut
kattokruunut hohtivat valkoisilla seinillä ja katoilla. Tornin koruttomuutta
selittää ehkä sen akateeminen tarkoitusperä, torni kun rakennutettiin tieteen
tekemiseen, observatorioksi. Kirkkokin oli tarkoitettu koulukirkoksi,
vaikkakin se toimi verraten hulppein, joskin yllättävän pelkistetyin
värein ja kuvattomin puittein.
Kahviloita,
vohvelibaareja ja ravintoloita. Luksuskauppoja, pikkuputiikkeja ja
sisustusliikkeitä. Kauniisti pukeutuneita ihmisiä, suihkulähteitä ja mitä
upeimman värisiä taloja. Kööpenhamina oli ihana! Ihmisiä ei kaiken vilinän
keskellä häirinnyt meidän äänekäs naurumme, epäselvä englantimme tai edes
innokas kuvailumme. Päinvastoin, moni ohikulkija jopa pysähtyi itse kuvaan
mukaan! Mikä ihana avoimuus ja ilo!
Viimeinen
osuus katua on suloinen Nyhavn. Näkymä purjeveneineen, kahviloineen ja
värikkäine taloineen oli niin hurmaava, että olisimme varmasti jääneet
pidemmäksikin aikaa, jos vain sää ja jalkamme kaiken kävelyn jälkeen olisivat
sallineet. Jokin talojen rohkeissa värityksissä teki minuun syvän vaikutuksen.
Maisema painui mieleen varmasti loppuiäksi. Kuten koko päivä, jonka sain
viettää mitä ihanimmassa ja hauskimmassa seurassa. Kiitos siis Lindalle ja
Reealle, teimme matkasta yhdessä onnistuneen!
Kolmantena
päivänä reissuni kruunasi vierailu nykytaiteenmuseo Arkeniin. Linda ja Reea
lähtivät jo aamusta kaupoille, kun minä suuntasin juna-asemalle. Juna-, metro-
ja bussimatkan jälkeen saavuin museolle. Olin odottanut siellä käymistä innolla
jo pitkään, varsinkin, kun sain tietää museossa olevan näytteillä Gerda Wegenerin
täydellisen keimailevia Art Deco teoksia. Niihin on saattanut joku
tutustua Tanskalainen tyttö- elokuvan myötä. Wegenerin näyttelyyn oli tuotu
mukaan myös hänen miehensä Einar Wegenerin tauluja, mikä oli mieletöntä ottaen huomioon
kuinka usein Gerda maalasi Einar mallinaan, taltioiden puolisonsa molemmat
sielut: Einarin ja Lilin. Näyttelyssä oli yksi hyvin erikoislaatuinen teos,
johon Gerda on maalannut Einarin ja Lilin samanaikaisesti samassa tilassa
oleilemaan yhdessä.
En
valitettavasti voinut ottaa museon sisällä kameralla kuvia, mutta tässä museo
ulkopuolelta.
Arken
on rakennettu pienehkölle keinosaarelle ja sen muotoilu tuntuu upeasti
leikkaavaan ympärillä täysin avointa, tyhjänä aukeavaa merimaisemaa.
Kolkohkosta ulkomuodostaan huolimatta sisäänkäynti on houkutteleva ja tuntuu
vetävän luokseen jo kävelysillalta. Sisällä pääsee vaeltamaan salista toiseen
jatkuvasti teosten ympäröimänä, joten ihmeteltävää riitti, kun edustamassa oli
nykytaiteilijoita Tanskan lisäksi aina Kiinasta asti. Museossa on panostettu
kovasti myös lasten viihtyvyyteen ja nuorillekin järjestetään paljon ohjelmaa,
jossa taiteeseen pääsee osallistumaan.
Sanna Katriina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti